Latzelin sanoja

 Pastori Latzelin kirkkokritiikki

Latzel sanoi 2016 evankeliointi-ystävyyspäivillä Zwickaun alueella, että uskoa vailla olevat papit Saksassa ovat suurin este evankeliumin sanoman eteenpäin lähettämiselle. Monet ovat menettäneet uskonsa opiskellessaan teologiaa, jossa kiistetään Raamatun totuudet. Hän arvioi, että uudestisyntymättömiä pappeja on 80%. Siksi lähetystyömme tulee kohdistua papistoon Saksan kirkossa.

Latzel valitteli ulkomaan lähetyksen muuttuneen kaivojen poraamiseksi, se on diakoniaa, mutta lähetystyötä on Jeesuksesta kertominen. Hän moitti EKD eli Saksan kirkon neuvoston puheenjohtaja Heinrich Bedford-Strohmia  yhteistyöstä muslimien kanssa Münchenin islam-keskuksessa. kath.net (18.11.2020)

Puheillani on hintansa

Minua on haukuttu mediassa, virkavalta ja pappistoverini ovat käärmeissään. En suostu marssimaan poliittisen korrektiuden mukaan. En tee kompromisseja.  Jumala ei ole sama kuin Allah. Saksan kirkossa onkin suurin vääntö sittä, kuka Jumala oikein on.

Jos kaikki kuulijani olisivat tyytyväisiä ja taputtaisivat käsiään, se kielisi isosta ongelmasta, sillä kun saarnaa Raamatun totuutta, perkele hyökkää sitä vastaan. Perkelellä on toinenkin keino. Saatuani rohkaisevia ja kehuvia kirjeitä, tähän mennessä 10 000 sähköpostia, perkele yrittää saada minua luulemaan itsestäni suuria. Mutta minä en ole mitään, olen vain työkalu Jeesuksen kädessä, olen syntinen.

Pyydän rukoilemaan herätystä Saksalle. cbn (13.4.2016) Huom! linkissä uutinen englanniksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi tähän vapaasti.

Bremenin P. Martin seurakunta vapaakirkoksi?

Aluksi, tässä seurataan homosynneistä varoittaneen papin O. Latzelin ja hänen Bremenissä sijaitsevan seurakuntansa vaiheita. Pastori t...