17.11.20

Pastori Latzelin lausunto huhtikuussa 2020

Ennen kuin Bremenin syyttäjä päätti nostaa syytteen kansankiihottamisesta, pastori Olaf Latzel antoi seurakunnalleen ja julkisuuteen seuraavan lausunnon: 

Rakas seurakunta. 

Lienette jo kuulleet mediasta, että näinä viikkoina minua ja seurakuntaamme vastaan on hyökätty, on tehty rikoksia ja jopa uhattu murhata. Tällainen määrä agressiota on uutta. Vaino ja syytökset minua kohtaan ovat tällä viikolla yltyneet. Minua syytellään avioliittoseminaarissa tapahtuneesta. Seminaari pidettiin lokakuussa 2019 ja siihen osallistui 30 pariskuntaa seurakunnastamme. Selvitän mitä tapahtui. Eräässä luennossani mainitsin rikollisista. En tarkoittanut homoseksuaalista elämää viettäviä ihmisiä, vaan militanttisia hyökkääjiä, jotka viime vuosina ovat yhä uudelleen käyneet seurakuntamme kimppuun haukkuen meitä Jumalaa pilkkaavin sanoin.

Esimerkiksi jumalanpalvelustamme häirittiin silloin, kun Ulrich Parzany saarnasi. Noin 50 samansukupuolista paria järjesti silloin kirkossamme ns. "Kiss in" tapahtuman, joka päättyi nahisteluun poliisien kanssa.

Kirkkoamme on töhritty iskulausein, kuten "god is gay". Näitä rötöstelijöitä olen nimittänyt rikollisiksi. Luentoani kuunnelleet ymmärsivät mitä tarkoitin, eikä minun tarvinnut sitä enempää selittää silloin.

Koska joillekin, jotka eivät olleet paikalla, on syntynyt käsitys, että pidän kaikkia homoseksuaaleja rikollisina, tahdon esittää anteeksipyynnön ja tähdentää, etten sellaista ole luonnollisestikaan tarkoittanut. Se ei ole näkemykseni.

Koska seurakuntaamme ja minua sen pastorina yhä useammin haukutaan homofobisiksi, tahdon tuoda esille raamatullisen kantamme homoseksuaalisuuteen tässä nyt uudelleen. Kaikki ihmiset, poikkeuksetta kaikki, ovat Raamatun opetuksen mukaan syntisiä. (Room. 3:23-24)

Raamattu nimeää selkeästi, mikä on syntiä, kuten esim. rahanhimo, aviorikos, kateus, rakkaudettomuus, vihastuminen, kosto, ahneus, juoppous ja siveettömyys. Näitä ja lukuisia muitakin minä nimitän synneiksi, koska Raamattu sanoo niin. Myös homoseksuaalisuus luokitellaan Raamatussa yksiselitteisesti synniksi.  (3. Moos. 18:22; 3.Moos. 20:13; Room. 1:26-27) 

Meillä on tässä Pyhän Martin seurakunnassamme homoseksuaalisesti suuntautuneita uskonsisaruksia, jotka tietenkin ovat osa yhteisöämme. Homoseksuaalit ovat tervetulleita Pyhän Martin seurakuntaan siinä kuin muutkin ihmiset. Kuitenkin teemme seurakunnassamme selvän eron: sanomme syntiselle kyllä, mutta synnille sanomme ei.

Sanomme kyllä rahanhimoiselle, avionrikkojalle, kateelliselle, rakkaudettomalle, homoseksuaalille, kiukkuiselle, kostajalle, ahneelle, juopolle ja siveettömälle. Mutta Raamatun käskyn mukaan sanomme ei rahanhimolle, aviorikokselle, kateudelle, rakkaudettomuudelle, homoseksualisuuden harjoittamiselle, vihastumiselle, kostamiselle, ahneudelle, juopottelulle ja siveettömyydelle.

Tätä Raamatun yksiselitteistä todistusta emme P. Martin seurakuntana enkä minä pastorina voi julistaa toisin emmekä opettaa siitä toisin, vaikka se, kuinka meistä puhutaan ja kirjoitetaan suuressa osassa kirkko-organisaatiota, politiikassa ja lehdistössä johtaakin lisääntyvään kokemukseen sosiaalisesta syrjimisestä ja panettelusta.

Annan seurakuntamme ja omat tieni Herran Jeesuksen Kristuksen haltuun. Hän johtakoon, suojelkoon ja siunatkoon meitä. Yksin Hänelle olkoon kunnia.

Mp3-Download: https://st-martini.net/audio/2020/2020_0426la_Erklaerung.mp3

Huhtikuun 26. päivä 2020 Bremen.

Lähde: Pyhän Martin seurakunta Erklärung Pastor Latzel

Bremenin evakelisen kirkon (BEK) lausunnot lehdistötiedotteina keväältä 2020 saksaksi täällä.

Pyhän Martin seurakuntajohdon lausunto 17. 5. 2020, vastine Bremenin evankeliselle kirkolle lyhennelmänä, suomeksi täällä ja koko mitaltaan saksaksi täällä.

4 kommenttia:

Kommentoi tähän vapaasti.

Bremenin P. Martin seurakunta vapaakirkoksi?

Aluksi, tässä seurataan homosynneistä varoittaneen papin O. Latzelin ja hänen Bremenissä sijaitsevan seurakuntansa vaiheita. Pastori t...