21.11.20

Kohu alkaa 2015 , oikeudenkäynti 2020

 

Näin kaikki tapahtui, kooste ja aikajana

Latzel satenkaariväen silmätikkuna

Pastori Olaf Latzel aiheutti Bremenissä pientä kohua jo v 2007 alkaen, aloitettuaan pappina Bremenissä, estäessään naispapin toiminnan kirkkonsa tiloissa ja saarnatessaan terävästi. Hänestä ei sen kummemmin välitetty, sillä hän oli vain noin 1300 hengen seurakunnan pappi, eikä hänen puheitaan levinnyt netissä, radiossa eikä TV:ssä.

Kristillisen kokoussarjan häirintää tapahtui kylläkin jo vuonna 2008 Bremenissä, Ulrich Parzany saarnasi ja kirkkoon tultiin suutelemaan ja osoittamaan mieltä. Homoseksuaalisuutta kannattavat aktivistit vastustivat evankelisia Christival-kokouksia joissa saarnattiin homoseksuaalisuutta ja aborttia vastaan. Kokouksia oli organisoimassa Roland Werner Marburgista. Aktivistit ottivat jo silloin Olaf Latzelin yhdeksi silmätikukseen.

2010-luvun alussa lähtien Latzelin saarnoja tuli audiotallenteina youtubeen, mutta katsojat olivat vähissä. Saksassa julkinen huomio kiinnittyi moskeijoissa julistaviin kohusaarnaajiin.

Saarna 2015

Tammikuun 18 päivä 2015 Olaf Latzel saarnasi Bremenin Pyhän Martin kirkossa, teema: älä pidä muita Jumalia ja Gideonin suorittama epäjumalten tuhoaminen. Hän vetosi Saksan perustuslakiin, jossa mainitaan Jumala, jolla ei tarkoiteta Allahia, ja sanoi ettei Islam kuulu Saksaan, mutta saksalaiset muslimit kuuluvat. Hän totesi katolisten pyhiinvaellukset, pyhäinjäännökset ja paavin urbi et orbi tervehdykset turhiksi ja roskaksi siinä mielessä, että niillä ei saa syntejään anteeksi. Latzel antoi arvoa Lutherin taistelulle näitä vastaan, ja korosti Jeesusta ainoana pelastajana ja kehotti hävittämään kodeistaan lihavan herra Buddhan epäjumalapatsaat, amuletit ja taikakalut, muistaen miten Gideon hakkasi epäjumalankuvat palasiksi. Latzel kehotti puolustamaan vainottuja muslimeita lähimmäisinämme, mutta piti heidän sokerijuhlaansa osallistumista älyttömänä kristitylle. Saarna suomeksi laajemmin ja kokonaan saksaksi täällä. Katso myös Youtube

Saarnasta nousi suunnaton kohu. Sitä siteerattiin julkisuudessa ottamalla siitä lauseenpätkiä irralleen asiayhteydestä ja vääristelemällä niitä. Muunnellut sitaatit pyörivät julkisuudessa nytkin.

Kohta Bremenin evankelisen kirkon BEK raadin pj Edda Bosse pyysi BEK puolesta anteeksi, että Latzel on loukannut muulla tavoin uskovien tunteita.

Bremenin kirkko maakirkkona poikkeaa muista Saksan osavaltiokohtaisista kirkoista siinä, että kirkkojärjestys takaa sen jokaisen 61seurakunnan itsenäisyyden. Se ei siksi voinut ryhtyä toimenpiteisiin Latzelia vastaan. Sitten 70 Bremenin pappia banderolleineen riensi Bremenin Pyhän Pietarin kirkon portaille julistamaan että Bremen on monimuotoinen ja suvaitseva. (Focus.de)

Renke Brahms, BEK sihteeri, kuvasi Latzelia hengellisen tulipalon sytyttäjäksi. Netissä Latzelin puolustajat ja vastustajat, joita on kumpiakin tuhansittain, löysivät toisensa. Bremenin pormestari otti kantaa Latzelia vastaan. Bremenin parlamentissa kohistiin. Puolessa vuodessa sai Latzel 4000 sähköpostia. Lehdistö nimitteli Latzelia monin tavoin: kiihkosaarnaaja, vihasaarnaaja, kova jätkä Jumalan hommissa, Lutherin viimeinen sotamies, pegida-pastori, populistijulistaja, syntipastori.

Saarnasta tammikuussa 2015 tehtiin rikosilmoitus, mutta se ei johtanut syytteeseen.

Livestriimit kirkosta alkavat 2020 alussa

Bremenin Pyhän Martin kirkko, joka on rakennettu joskus 1200-luvulla, oli ränsistynyt. Juuri tämän kirkon kirkkoherrana Olaf Latzel toimii. Bremenin kirkko BEK antoi 2 miljoonaa euroa kirkon kunnostukseen. Raha riitti, ja jäi vielä yli. Silloin Latzel keksi, että ostetaan kameroita ja aletaan onlinelähetykset kirkon tilaisuuksista facebookissa ja Youtubessa. Suosio oli valtava, vaikka audiotallenteitakin oli kuunneltu ahkerasti.

Latzel puhuu avioliittoseminaarissa 2019

Saksalainen tunnettu saarnamies, Ulrich Parzany, saapui Bremeniin lokakuussa 2019. Hän tuli Latzelin avuksi avioliittoseminaariiin ja perustamansa järjestön kokouksiin. Seminaarissa Latzel piti luennon, joka erään seurakuntakaisen toimesta päätyi Youtubeen keväällä 2020. Seminaarin jälkeen Latzel saarnasi Parzanyn järjestämillä kokouspäivillä, joihin oli saapunut väkeä kaikkialta Saksasta. Järjestön tarkoitus on saada kirkot jäsenineen palaamaan kristuskeskeisyyteen ja oikeaan pelastusoppiin, myöntämään Raamattu Jumalan sanaksi joka velvoittaa.

Avioliittoseminaariluennossaan Latzel selittää, että homoseksuaalisuus on Jumalan luomisjärjestyksen vastaista. "Nyt ovat vaikka ketkä harhautuneet poliitikot, teologit, sosiologit, antropoligit kertomassa meille, että on kolmas, neljäs, viides ja ties mikä sukupuoli."

Latzel kuvaa tätä "totaaliseksi mielettömyydeksi". "Koko gender-roska on perkeleellistä ja saatanallista puuttumista Jumalan luomisjärjestykseen. Mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät. Piste." Se hämmentää kansaa, tuhoaa sivilisaation ja kulttuurin. Tätä oppia iskostetaan jo lapsiin koulussa. Homoseksuaalisuus on "yhteiskunnan rappio".

Latzel mainitsee, että Raamatussa homoseksuaalisuutta pidetään kauhistuksena ja kuolemalla rangaistavana. Hän varoittaa "homolobbareista" ja sanoo: "Christofer Street Day (CSD) rikolliset juoksentelevat ympäriinsä. Hän varoittaa antamasta häälahjaa homoparille, jotta ei tulisi itse syynalaiseksi." Lähde: evangelisch.de ja weser-kurier.de.

Julkisuudessa levitellään valheita

Luennosta nousi keväällä 2020 valtava kohu. Julkinen debatti netissä ja lehdissä kiihtyi, nimiä kerättiin puolesta ja vastaan. Pride-tapahtumia järjestävä Christopher Street Day järjestön Bremenin osasto alkoi kampanjoida ja kerätä nimilistaa, vaatien että Latzel erotetaan papinvirasta ja häntä vastaan nostetaan syyte. 

Kampanjointi tapahtui siten, että Latzelin seminaariluennossa sanomia lauseita erotettiin asiayhteydestään ja muunneltiin. Nämä muunnetut, pätkityt ja mielivaltaisesti yhdistellyt lauseet jäivät pyörimään julkisuudessa, esim monissa (netti)lehdissä. Taktiikka oli sama kuin v 2015 kohusaarnan jälkeen. Bremenin syyttäjä lähti mukaan, päättäen nostaa syytteen näiden pohjalta, hän myös toisti nämä epätodet lauseet lehdistötiedotteessaan. Se toi valheelle lisää uskottavuutta.

Historiaa

Pyhän Martin kirkko oli aikoinaan kuuluisalle säveltäjälle ja virsirunoilijalle Joachim Neanderille (1650-1680) viimeinen turva ja suojatyöpaikka, häntä vainottiin muualla Saksassa siksi, että hän järjesti pietistisiä seuroja, jotka olivat kiellettyjä. Bremeniin hän pääsi saarnaajaksi. Latzel on kirkkonsa historiasta ylpeä.

Ilkivaltaa

Sanan säilä ei vastustajille riitänyt, vaan he ryhtyivät tositoimiin. Pastori Latzelin autoa naarmutettiin. Hänen nimissään tilattiin autoliikkeestä uusi Volkswagen. 10 litraa jogurttia räiskittiin kirkon oviin. Ikkunoita kivitettiin. Kirkon seiniin spreijattiin iskulauseita ja kyltti "Kristus on ylösnoussut" sai mustan ruksin peitteekseen. Valtavan kokoisilla kirjaimilla maalattiin kirkon tiiliaitaan HOMOFOBIA ja anarkismin ja kommunismin logot. Sähköpostia, jopa murhauhkaus lähetettiin. Seksitarvikkeita heiteltiin kirkon pihaan. Poliisi on ollut voimaton.

Bremenin osavaltion Evankelinen Kirkko BEK asettuu Latzelia vastaan

24.4.2020 Bremenin kirkon BEK raati tiedottaa: BEK raati irtisanoutuu pastori Olaf Latzelin halventavista lausumista avioliittoseminaarissa. Kirkkoraati tuomitsee mitä ankarimmin puheet, joissa halvennetaan ja loukataan ihmisiä ja heidän arvoaan. Kirkkoa johtavina me olemme selkeästi homoseksuaalisesti elävien puolella. Herra Latzel vahingoittaa lausumillaan Bremenin Evankelista Kirkkoa, seurakuntien välistä yhteyttä ja kaikkia yhteiskirkollisia suuntauksia. Olemme jo kauan sietäneet hänen puheitaan, mutta nyt tuli raja vastaan. Kirkkoraati miettii nyt toimenpiteitä Latzelin palvelustyön suhteen.

Vastineita ja tiedotteita

26.4.2020 Latzel antaa vastineen, lukien sen kirkossa: Koska joillekin, on syntynyt käsitys, että pidän kaikkia homoseksuaaleja rikollisina, tahdon esittää anteeksipyynnön ja tähdentää, etten sellaista ole luonnollisestikaan tarkoittanut. Homoseksuaalisuus luokitellaan Raamatussa yksiselitteisesti synniksi.  (3. Moos. 18:22; 3.Moos. 20:13; Room. 1:26-27) Meillä on Pyhän Martin seurakunnassamme homoseksuaalisesti suuntautuneita uskonsisaruksia, jotka tietenkin ovat osa yhteisöämme. Homoseksuaalit ovat tervetulleita Pyhän Martin seurakuntaan siinä kuin muutkin ihmiset. Kuitenkin teemme seurakunnassamme selvän eron: sanomme syntiselle kyllä, mutta synnille sanomme ei. (lausunto suomeksi kokonaan täällä)

27.4.2020 BEK kirkkoraati tiedottaa: Suunnitteilla on kurinpitomenettely, joka ankarimmillaan tarkoittaa virasta erottamista. Se edellyttää, että on tuomittu rikoksesta. Keskustelemme asiasta herra Latzelin kanssa.

7.5.2020 BEK kirkkoraati tiedottaa: Latzelin kanssa on nyt keskusteltu ja hänen asiaansa käsitellään kirkkoraadissa 14.5.2020. Suunnittelemme kurinpitomenettelyä, edelleen tarvitaan ankara rangaistus rikoksesta, jotta kurinpitomenettelyn laajin muoto voidaan toteuttaa. 

14.5.2020 BEK kirkkoraati tiedottaa: Kurinpitomenettely on päätetty aloittaa.

17.5.2020 Pyhän Martin seurakunta julkistaa tukensa Latzelille.

18.5.2020 BEK kirkkoraati tiedottaa: Odotamme valtion viranomaisten päätöksiä. Kurinpitomenettelyyn päädytään rikoksen vuoksi, eikä sillä loukata Pyhän Martin seurakunnan uskon-, opin- eikä omantunnonvapautta.

30.5.2020 BEK jolkaisee Youtube-videon, jossa kirkkoraadin pj paheksuu Latzelia. Video ja seloste suomeksi.

Bremenin oikeus ilmoittaa syytteestä

9.6.2020 Bremenin oikeus tiedottaa nostavansa syytteen kansankiihottamisesta pastori Latzelia vastaan.

3.7.2020 BEK kirkkoraadin edustaja ilmoittaa, että pastori Olaf Latzel laitetaan "kesälomalle" 9.7.2020-24.8.2020. Lomansa jälkeen pastori palaa hoitamaan virkatehtäviään ja saarnaa jälleen.

3.9.2020 Bremenin oikeus ilmoittaa, että tullaan järjestämään rikosoikeudellinen pääkäsittely aiemmin julkistetun syytteen mukaisesti.

Marraskuu: Pyhän Martin seurakunta ohjeistaa, että kanssakäymisessä ihmisten kanssa tulee käyttäytyä kunnioittavasti ja valita maltilliset sanat. (aikajana)

15.11.2020 Koko Saksan kirkon EKD edustaja, Heinrich Bedford-Strohm lausui Spiegel'in haastattelussa, että (Latzelin) suvaitsemattomuus on evankeliumin vastaista. Kirkossamme ei ole tilaa halventaville ja syrjiville asenteille. Jeesus kannattaa radikaalia lähimmäisenrakkautta, ja vastustaa täysin Olaf Latzelin sanoista huokuvaa suvaitsemattomuutta. butenunbinnen.de (20.11.2020) Kuittasiko Bedfrd-Strohm entisiä kalavelkoja?

BEK on määrännyt pastori Olaf Latzelin pakkolomalle 9. marraskuuta 2020 - 6. joulukuuta 2020.

Syyte

20.11.2020 Olaf Latzel Bremenin oikeudessa syytettynä kansankiihottamisesta.

syyte: syytetty on seurakunnassaan, avioliittoseminaarissa 30 avioparin edessä syksyllä 2019 puhunut ja julkaissut puheensa netissä, kaikkien saataville. Hän on tiennyt että julkaisu leviää laajasti, koska hänellä on paljon seuraajia netissä. Syytetty on puhunut seminaarissa sukupuolesta ja homoseksuaalisuudesta siten, että se täyttää kansankiihottamisen tunnusmerkit, jotka on rikoslaissa (" die den Tatbestand der Volksverhetzung gem. § 130 Abs. 1 Nr. 1 und Nr. 2 des Strafgesetzbuches erfüllt"). 

Lainkohta: § 130 Kansankiihotus

(1) Se, joka sellaisella tavalla, mikä on omiaan häiritsemään yleistä rauhaa, 

1. Lietsoo vihaa tai yllyttää väkivaltaan ja mielivaltaisuuteen* kansanryhmää, roturyhmää, uskonryhmää tai etnistä ryhmää vastaan, * taikka yksilöitä vastaan siksi, että he kuuluvat näihin ryhmiin, * taikka jotain väestön osaa vastaan 

2. tai hyökkää muiden ihmisarvoa vastaan siten, että hän haukkuu, pahantahtoisesti halventaa tai mustamaalaa* edellä mainittuja ryhmiä tai väestön osia, * tai yksilöitä, koska nämä kuuluvat tällaisiin ryhmiin, tai (muihin) väestön osiin, 

on tuomittava vapausrangaistukseen vähintään kolmeksi kuukaudeksi tai enintään viideksi vuodeksi.

Oikeudenkäynti

Bremen (idea) – Oikeudenkäynti Bremenissä alkoi. Latzel saapui Raamattu kainalossa.

Yleinen syyttäjä aloitti rikosoikeudenkäynnin Bremenin Pyhän Martin seurakunnan pastori Olaf Latzelia vastaan, syyttäen häntä kansankiihotuksesta.

Syyttäjä sanoo että Latzel on luonnehtinut homoseksuaaleja rikollisiksi seurakunnan avioliittoseminaarissa, puheessaan, joka julkistettiin Youtubessa, ja että hän on myös haukkunut LSBTTIQ-liikkeen (lesbo-homo-biseksuaali-transseksuaali-transssukupuolinen -interseksuaalinen-queer-seksuaalinen) jäseniä gender-roskaksi. Lisäksi hän puhunut seminaarissa homoseksuaalisuudesta ja sanonut: nämä rikolliset Christopher Street Day'sta jouksentelevat kaikkialla ympäriinsä. Lisäksi hän on lausunut: Koko gender-roska on Jumalan luomisjärjestyksen vastustamista. Kyseinen video katosi sittemmin.

Syyttäjä vaatii sakkorangaistusta.

Syyttäjä sanoo, että Latzel on puheillaan lietsonut vihaa homoseksuaalisia ihmisiä kohtaan. On selvää, että hän on tarkoittanut puheillaan ihmisiä, käyttäessään sanoja homoseksuaalisuus ja gender. Hän on halunnut kiihottaa (bewegen) kuulijoitaan syrjimään ja sortamaan homoseksuaaleja omassa elämänpiirissään. Lisäksi hän on loukannut LSBTTIQ-liikkeen edustajien ihmisarvoa.

Syyttäjä: Koska Latzelin näkemykset ovat erittäin kaukana evankelisesta uskosta, eikä niitä voida perustella Raamatulla, niitä ei koske uskonnonvapauden suoja. Loppulausunnossaan syyttäjä vaati Latzelille 90 päiväsakon, á 120 €, rangaistusta.

Latzelin puolustus kritisoi syyttäjää.

Latzelin asianajaja Sascha Böttner Hampurista esitti, että syyttäjä on prosessin aikana informoinut yleisöä tahallaan väärin, saadakseen aikaan painetta syytettyä kohtaan. Lehdistötiedotteessa oikeus on väittänyt, että Latzel olisi itse laittanut avioliittoseminaarin tallenteen nettiin.

Todellisuudessa pastorin lähtökohta on ollut, ettei hänen luentoaan julkisteta. Vasta kuuden kuukauden kuluttua joku seurakuntalainen laittoi sen nettiin.

Böttner kritisoi myös syyttäjän väitettä, että Latzel olisi kuvaillut homoseksuaaleja yleisesti rikollisiksi.

Objektiivisesti tarkastellen, ei Latzelin lause "Rikolliset Christopher Street Day'sta juoksentelevat kaikkialla, viettäen partyjaan" sellaista sisällä. Luennossaan Latzel on selvittänyt, että toteutettu homoseksuaalisuus on syntiä, mutta hän ei silti torju homoseksuaaleja ihmisinä. 

Sitäpaitsi, Latzel ei ole missään kohdin luonnehtinut ketään ihmistä gender-roskaksi, vaan hänen kritiikkinsä terä on kohdistunut erääseen poliittiseen virtaukseen, joka edistää gender-ideologiaa. Sanan rikollinen käyttöä hän on myöhemmin julkisesti pahoitellut.

Silloinkaan hän ei ole puhunut homoseksuaalisesti elävistä ihmistä yleensä, vaan militanttisista hyökkääjistä, jotka viime vuosina ovat hyökänneet seurakuntaamme vastaan monet kerrat ja herjanneet Jumalaa pilkkaavin sanoin. Pyhän Martin kirkkoa on tavan takaa töhritty epäkristillisin kirjoituksin. Jumalanpalveluksia on häiritty. Latzel on saanut jopa murhauhkauksia. 

Böttner esitti myös kysymyksen, onko oikeudenkäynti Latzelia vastaan poliittinen hanke. Latzelin vastustajat ja syyttäjä näköjään aikovat ajaa hänet papinvirasta pois. 

Oikeudenkäynnissä puolustus vetosi uskonpuhdistukseen, Martti Lutheriin, Barmenin teologiseen julistukseen v 1934, ja erääseen Saksan kirkon julkaisuun v 1996, jossa puheenaolevat asiat on perusteltu Raamatulla. Puolustus sanoi myös, että oikeudenkäyntimenettelyssä on virheellisyyttä, jonka vuoksi tuomiota ei voisi antaa. (Kreiszeitung.de)

Yleinen syyttäjä sanoi loppupuheessaan, että Latzel on uskonnollinen fundamentalisti, joka haluaa vihamielisesti halveksien saada ihmiset näyttämään ala-arvoisilta. (Kreiszeitung.de)

Puolustusasianajaja vaati syytteen hylkäämistä.

Tuomio julistetaan 25. marraskuuta 2020.

Latzel selitti itse, ettei hän ole se mörkö, jollaiseksi hänet on syytekirjelmässä kuvattu. Hän sanoi, ettei koskaan haluaisi loukata ketään Luojan luomaa millään tavoin. Kiihottaminen homoseksuaalisia vastaan, josta häntä syytetään, on kaukana hänen tavoitteistaan. Oikeuden ratkaisu annetaan 25. marraskuuta.

taz.de löytää puolustuksen puheessa ristiriitaisuuksia. Seminaari pidettiin 2019, vandalismi, johon viitaten perusteltin ilmaisun "rikolliset CSD:sta" käyttöä, tapahtui suurimmaksi osaksi 2020. Ainoastaan(ko) (?) kirkkorauhan häirintä homo- ja lesboparien toimesta tapahtui 2008. CSD Bremen perustettiin vasta 2017, tosin järjestäytymistä oli jo aiemmin ollut muulla nimellä ja ilman nmeä. 

Pyhän Martin seurakunnan viesti Facebookissa: Rakkaat sisaret ja veljet, kiitos että olette tänään rukoilleet kanssamme. Todistelu on oikeudessa päättynyt ja loppu-puheet pidetty. Tuomio julistetaan keskiviikkona 25.11.2020 klo 10.

Tuomio?

Pysykää kuulolla, tuomio kerrotaan tässä blogissa, heti kun se julkistetaan! Tässä välissä kannattaa tutustua uutiseen professori Ulrich Kutscheran tuomiosta elokuu 2020, Kassel, Saksa. Suomeksi tässä.

Tuomio: Bremenin oikeus tuomitsi 25.11.2020 pastori Olaf Latzelin 90 päiväsakkoon kansankiihotuksesta. Tarkemmin täällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi tähän vapaasti.

Bremenin P. Martin seurakunta vapaakirkoksi?

Aluksi, tässä seurataan homosynneistä varoittaneen papin O. Latzelin ja hänen Bremenissä sijaitsevan seurakuntansa vaiheita. Pastori t...