19.11.20

Uutisia Bremenin pastorin oikeudenkäynnistä 20.11.2020

Oikeudenkäynti on alkanut. Pastori Latzel on syytettynä kansankiihotuksesta, saarnattuaan homoseksuaalisuuden harjoittamisen synniksi ja luonnehdittuaan gender-ideologiaa roskaksi. Hän saapui oikeuteen Raamattu kainalossa.

Hänestä on uutisoitu jo vuosia tahallisen epätarkasti, sanoja irrotettu asiayhteydestään. Mutta kun hän saarnaa, kirkko on täynnä!

-------------------------------------------------------------

Saksan kakkostelevision ZDF uutinen 19.11.2020 : Bremenin pastori oikeuteen kansankiihotuksesta.

Uutisessa kerrataan tähän mennessä tapahtunutta, uutisoidaan faktoja oikeudenkäynnin alkamisesta (samat asiat mitkä on tässä blogissa) , mutta asenteellisesti käytetään sanaa homofobia kuvaamaan pastorin puheita.

Pastorin menneisyydestä kerrotaan näin: Tämä evankelinen pappi on jo aiemmin saanut paljon kritiikkiä, esim. kerrottuaan v 2008 julkisesti, että hänellä Raamattu menee perustuslain yli: " Saanen sanoa, että Raamatussa torjutaan verovilppi, petos, vihastuminen ja homoseksuaalisuus. Ja jos valtio sanoo perustuslaissaan toista, kantani on, että valtiomme on harhassa. Olen vakaasti sitä mieltä, että silloin ollaan menty metsään, jos ei olla Raamatun kanssa samoilla linjoilla." 

Uutisessa mainitaan, että Bremenin evankelisten kirkkojen yhteenliittymä BEK on määrännyt pastori Olaf Latzelin pakkolomalle 9. marraskuuta 2020 - 6. joulukuuta 2020.

Koko Saksan kirkon edustaja, Heinrich Bedford-Strohm lausui Spiegel'in haastattelussa 15.11.2020, että (Latzelin) suvaitsemattomuus on evankeliumin vastaista. Kirkossamme ei ole tilaa halventaville ja syrjiville asenteille.

---------------------------------------------------------------

Zeit.de : Evankelinen pastori oikeuteen kansankiihotuksesta 

Ensimmäisenä oikeudenkäyntipäivänä luetaan syyte, todistajia ei vielä kuulla. (20.11.2020)

----------------------------------

Butenunbinnen.deProzess gegen Bremer Pastor Olaf Latzel: Das sind die Hintergründe


kuvassa Latzel oikealla.

Kerrotaan oikeusprosessin taustoja, mainitaan Latzelin eheytymisseminaarista v 2008, jossa tarjottiin mahdollisuutta muuttaa seksuaalista suuntautumistaan heteroksi.

Mainitaan Saksan kirkon edustajan, Heinrich Bedford-Stromin sanat: Jeesus kannattaa radikaalia lähimmäisenrakkautta, ja vastustaa täysin Olaf Latzelin sanoista huokuvaa suvaitsemattomuutta."

Kerrotaan nimienkeruusta "vihasaarnaajan" erottamiseksi, papiston ja sateenkaariväen mielenosoituksista Latzelia vastaan. Kerrotaan että hänen saarnojaan katsellaan Youtubessa, jotain saarnaa jopa 100 000 kertaa!

Kerotaan Latzelin oman seurakunnan seisomisesta hänen takanaan ja että kannattajia löytyy paljon. (20.11.2020)

-----------------------------------------

Butenunbinnen.de"Es geht nicht um die Auslegung der Bibel, sondern um eine Straftat" - Ei ole kyse raamatunselityksestä vaan rikoksesta.

Buten un Binnen -lehden kommenttikirjoitus, asenteeltaan Latzelia vastaan. Kirjoituksen lopussa harmitellaan, miten pastori Latzelin kritiikki ja kannatus on tehnyt hänestä poptähden Saksan evankeliselle taivaalle! (20.11.2020)

-------------------------------------------------------------

Bild.deBremer Pastor wegen Volksverhetzung vor Gericht - Bremeniläinen pastori oikeudessa kansankiihotuksesta

Bild kertoo, että oikeudenkäynti aloitettiin valtavan mediahuomion saattelemana. Pastorin väitetään nimitelleen homoja rikollisiksi ja homoutta yhteiskunnan rappioksi. (20.11.2020)

--------------------------------------------------

KUVIA oikeudenkäynnistä tässä! 

----------------------------------------------

nord24.de : Bremen, pastori oletetun kansankiihotuksen vuoksi oikeudessa.

Yleinen syyttäjä Florian Maß syytti evankeelista pappia siitä, että tämä on puhunut homoseksuaalisuudesta vihaa lietsovasti. Oikeudessa kuunneltiin tallenne papin puheesta 2019 avioliittoseminaarissa, jossa hän puhui gender-roskasta ja homolobbauksesta, jotka ovat perkeleellistä ja saatanallista.

Papin asianajaja kohdisti voimakasta kritiikkiä syyttäjään, joka on toiminut tahallaan, virkavirheen tehden, väärän infon varassa. Oikeuden antaman lehdistötiedotteen vastaisesti, ei Latzel ole koskaan nimitellyt ihmisiä gender-roskaksi eikä nimitellyt homoseksuaaleja kokonaisuudessaan rikollisiksi. (20.11.2020)

----------------------------------------------

queer.de : Latzel tuntee tulleensa väärin kohdelluksi

Latzel katsoo olevansa syyttäjän uhri. Kun pastori nimitti CSD vierailijoita rikollisiksi ja homoutta kuolemanrangaistuksen ansaitsevaksi, se ei loukkaa ketään, perusteli hänen asianajajansa. Ensimmäisenä istuntopäivänä luettiin syyte ja kuunneltiin puhetallenne. Todistajia ei kutsuttu. Asianajaja luonnehti käsittelyä epäreiluksi, koska syyttäjä oli jakanut julkisuuteen väärää infoa ja kääntänyt mielet pastoria vastaan.

Bremenin evankelinen kirkko BEK ja Latzel eivät anna lausuntoja oikeusprosessin aikana julkisuudelle. Latzel on kirkkoherrana bremeniläisessä evankelisessa seurakunnassa, joita on yhteensä 61 kpl. Mikäli Latzel tuomitaan, hän voi saada jopa 5 vuotta vankeutta. (20.11.2020)

---------------------------------

evangelisch.de : Bremeniläinen pastori Latzel syytteessä kansankiihotuksesta

Oikeudenkäynti alkoi suuren mediahuomion kohteena. Latzelia syytetään kansankiihottamisesta. Avioliittoseminaarissa hänen syytetään puhuneen tavalla, joka on omiaan häiritsemään yleistä rauhaa ja lietsomaan vihaa homoseksuaaleja kohtaan. Hänen käyttämänsä ilmaisut loukkaavat ihmisarvoa.

Puolustus kiisti tämän ja puhui poliittisesta ajojahdista. (20.11.2020)

--------------------------------------

welt.de : Avio- ja raamattuseminaari oikeudessa. Onko pastori kansankiihottaja?

Puolustusasianajaja sanoi, että seminaarin tallenne, joka kuunneltiin, ei ollut tarkoitettu julkisuuteen, eikä Latzel sitä itse laittanut nettiin, vaan sen laittoi joku seurakuntalaisista. Tallenteella Latzel myös kritisoi evankelista kirkkoa, joka siunaa ja vihkii samansukupuolisia pareja, jollaista toimintaa hän sanoo Jumalan sanan pettämiseksi.

Tuomio voidaan julistaa aikaisintaan keskiviikkona 25.11.2020. (Uutinen 20.11.2020)

---------------------------------------------------------

rheinpfalz.de : Bremenin pastori kansankiihotuksesta oikeudessa

Rikosoikeudenkäynti kansankiihotuksen vuoksi jyrkkäuskoista evankelista pastoria vastaan on koko Saksan liittotasavallassa vertaansa vailla. Yleinen syyttäjä syyttää 53-vuotiasta Olaf Latzelia siitä, että hän olisi luonnehtinut homoseksuaaleja rikollisiksi.

Istuvana tuomarina oikeuskäsittelyssä on tuomari Ellen Best, kuvassa. Hän antaa asiasta tuomion. (20.11.2020)

-----------------------------------------------

NDR (video näkyy 27.11. asti) Bremeniläinen teologi oikeudessa kansankiihotuksesta

Videolla oikeustaloa ja pätkiä oikeudessa käsitellyistä tallenteista. Eräässä tallenteessa Latzel sanoo, että kun sateenkaarilippu vedetään Bremenin kaupungintalon salkoon, se on tietoinen antikristillinen ja raamatunvastaisen teko, suunnattu avioliittoa vastaan. Videon lopussa yleisö paheksuu oikeudenkäyntiä ja näkyy uskontoaktivistin infopöytä, jossa todisteet siitä, että Raamattu sanoo homouden kuolemanrangaistuksen alaiseksi. Video 2 min. pitkä. (20.11.2020)

-------------------------------------------------

Lisää uutisia: Spiegel.de , Frankfurter Rundschau , Deutschlandradio (audio), taz.de , Bild , Nordwestzeitung , Evangelische Zeitung , butenunbinnen (video) ,

----------------------------------------------

idea.deProzess gegen Olaf Latzel hat begonnen

Bremen (idea) – Oikeudenkäynti Bremenissä alkoi, 

yleinen syyttäjä aloitti rikosoikeudenkäynnin Bremenin Pyhän Martin seurakunnan pastori Olaf Latzelia vastaan, syyttäen häntä kansankiihotuksesta.

Syyttäjä sanoo että Latzel on luonnehtinut homoseksuaaleja rikollisiksi seurakunnan avioliittoseminaarissa, puheessaan, joka julkistettiin Youtubessa, ja että hän on myös haukkunut LSBTTIQ-liikkeen (lesbo-homo-biseksuaali-transseksuaali-transssukupuolinen -interseksuaalinen-queer-seksuaalinen) jäseniä gender-roskaksi. Lisäksi hän puhunut seminaarissa homoseksuaalisuudesta ja sanonut: nämä rikolliset Christopher Street Day'sta jouksentelevat kaikkialla ympäriinsä. Lisäksi hän on lausunut: Koko gender-roska on Jumalan luomisjärjestyksen vastustamista. Kyseinen video katosi sittemmin.

Syyttäjä vaatii sakkorangaistusta.

Syyttäjä sanoo, että Latzel on puheillaan lietsonut vihaa homoseksuaalisia ihmisiä kohtaan. On selvää, että hän on tarkoittanut puheillaan ihmisiä, käyttäessään sanoja homoseksuaalisuus ja gender. Hän on halunnut kiihottaa (bewegen) kuulijoitaan syrjimään ja sortamaan homoseksuaaleja omassa elämänpiirissään. Lisäksi hän on loukannut LSBTTIQ-liikkeen edustajien ihmisarvoa.

Koska Latzelin näkemykset ovat erittäin kaukana evankelisesta uskosta, eikä niitä voida perustella Raamatulla, niitä ei koske uskonnonvapauden suoja. Loppulausunnossaan syyttäjä vaati Latzelille 90 päiväsakon, á 120 €, rangaistusta.

Latzelin puolustus kritisoi syyttäjää.

Latzelin asianajaja Sascha Böttner Hampurista esitti, että syyttäjä on prosessin aikana informoinut yleisöä tahallaan väärin, saadakseen aikaan painetta syytettyä kohtaan. Lehdistötiedotteessa oikeus on väittänyt, että Latzel olisi itse laittanut avioliittoseminaarin tallenteen nettiin.

Todellisuudessa pastorin lähtökohta on ollut, ettei hänen luentoaan julkisteta. Vasta kuuden kuukauden kuluttua joku seurakuntalainen laittoi sen nettiin.

Böttner kritisoi myös syyttäjän väitettä, että Latzel olisi kuvaillut homoseksuaaleja yleisesti rikollisiksi.

Objektiivisesti tarkastellen, ei Latzelin lause "Rikolliset Christopher Street Day'sta juoksentelevat kaikkialla, viettäen partyjaan" sellaista sisällä. Luennossaan Latzel on selvittänyt, että toteutettu homoseksuaalisuus on syntiä, mutta hän ei silti torju homoseksuaaleja ihmisinä. 

Sitäpaitsi, Latzel ei ole missään kohdin luonnehtinut ketään ihmistä gender-roskaksi, vaan hänen kritiikkinsä terä on kohdistunut erääseen poliittiseen virtaukseen, joka edistää gender-ideologiaa. Sanan rikollinen käyttöä hän on myöhemmin julkisesti pahoitellut.

Silloinkaan hän ei ole puhunut homoseksuaalisesti elävistä ihmistä yleensä, vaan militanttisista hyökkääjistä, jotka viime vuosina ovat hyökänneet seurakuntaamme vastaan monet kerrat ja herjanneet Jumalaa pilkkaavin sanoin. Pyhän Martin kirkkoa on tavan takaa töhritty epäkristillisin kirjoituksin. Jumalanpalveluksia on häiritty. Latzel on saanut jopa murhauhkauksia. 

Böttner esitti myös kysymyksen, onko oikeudenkäynti Latzelia vastaan poliittinen hanke. Latzelin vastustajat ja syyttäjä näköjään aikovat ajaa hänet papinvirasta pois.

Puolustusasianajaja vaati syytteen hylkäämistä.

Tuomio julistetaan 25. marraskuuta 2020.

Latzel selitti itse, ettei hän ole se mörkö, jollaiseksi hänet on syytekirjelmässä kuvattu. Hän sanoi, ettei koskaan haluaisi loukata ketään Luojan luomaa millään tavoin. Kiihottaminen homoseksuaalisia vastaan, josta häntä syytetään, on kaukana hänen tavoitteistaan. Oikeuden ratkaisu annetaan 25. marraskuuta.

--------------------------------------------

Kreiszeitung.de : Pastori Olaf Latzel: en ole mörkö!

Oikeudenkäynnissä puolustus vetosi uskonpuhdistukseen, Martti Lutheriin, Barmenin teologiseen julistukseen v 1934, ja erääseen Saksan kirkon julkaisuun v 1996, jossa puheenaolevat asiat on perusteltu Raamatulla.

Yleinen syyttäjä sanoi loppupuheessaan, että Latzel on uskonnollinen fundamentalisti, joka haluaa vihamielisesti halveksien saada ihmiset näyttämään ala-arvoisilta. (21.11.2020)

----------------------------------------------------------------------

Evangelische-zeitung.de: Raamatun kanssa syytetyn penkille 

Syyttäjä sanoo: Avioliittoseminaarissa Latzel ei ole tehnyt eroa homoseksuaalien ihmisten ja homoseksuaalisuuden harjoittamisen välille. Syytetty on fundamentalisti, jonka puheet ovat kaukana evankelisesta uskosta.

Puolustus sanoo: Oikeudenkäynti ei ole reilu. Latzel ei ole loukannut ketään, vaan kritisoinut yhteiskunnallisia virtauksia. Syyttäjä on ymmärtänyt pastorin tahallisesti väärin, kääntääkseen asenteet häntä vastaan ja savustaakseen hänet ulos virastaan Bremenin evankelisessa kirkossa. Loppujen lopuksi nyt käydään oikeutta siitä, ovatko Raamatun lauseet nykyaikaan sopivia vai eivät. Latzelin toiminta on epämuodikasta ja törmää valtavaan vastustukseen. (20.11.2020)

-------------------------------------------------------------

Deutschlandfunk : Pappi Olaf Latzel oikeudessa kansankiihotuksesta

Uutisessa keskitytään taustoihin. Pappi on raamattutunnilla 10.8.2019 tuominnut avioliiton ulkopuolisen seksin, naisten pappisvihkimyksen, abortin ja homoseksin. Hän sanoo: Ei ihme, jos kirkolla menee huonosti, jos synti ja kauhistus saa kirkon siunauksen. Naiset tunkeutuvat kirkon papeiksi, opiskelijoissa on jo 3/4 naisia, toisin oli puoli vuosisataa siten. Onko tällainen Raamatun ohjeiden rikkominen sallittua?

Raamattutunnilla 4.9.2019 pappi tuomitsee feminismin, joka johtaa miesten heikompaan asemaan. Miehistä tulee yhä heikompia, heiltä kielletään paljon, tällaista näkyy koko yhteiskunnassamme. (20.11.2020)

-------------------------------------------------

Pyhän Martin seurakunnan viesti Facebookissa 

Rakkaat sisaret ja veljet, kiitos että olette tänään rukoilleet kanssamme. Todistelu on oikeudessa päättynyt ja loppu-puheet pidetty. Tuomio julistetaan keskiviikkona 25.11.2020 klo 10.

------------------------

zeitzeichen.de erittäin tarkka ja perusteellinen raportti oikeudenkäynnistä saksaksi. ei sisällä tuomion julistamista. Reinhard Mawick

Huom! Tämä postaus täydentyy muilla uutisilla, pysykää kuulolla!

1 kommentti:

  1. Erään saksalaisen sisaren rukouspyyntö: Rakkaat veljet ja sisaret, rukoilkaa pastorimme Olaf Latzelin puolesta Bremenin Martini-seurakunnasta: seurakuntaamme on hyökätty jo viikkoja ja pastori on saanut kuolemanuhkauksia.

    VastaaPoista

Kommentoi tähän vapaasti.

Bremenin P. Martin seurakunta vapaakirkoksi?

Aluksi, tässä seurataan homosynneistä varoittaneen papin O. Latzelin ja hänen Bremenissä sijaitsevan seurakuntansa vaiheita. Pastori t...