25.11.20

Bremenin kellot soivat, tuomio julistettu!

Bremenin kellot soivat tuomiota, kuuntele tästä


Bremenin Pyhän Martin evankelisen seurakunnan kirkkoherra, pastori Olaf Latzel on tänään 25.11.2020 tuomittu Bremenin oikeudessa 3 kk vankeuteen tai vaihtoehtoisesti 90 päiväsakkoon á 90 €, yht. 8100 euron sakkoihin kansankiihotuksesta, jonka oikeus katsoo tapahtuneen avioliittoseminaarissa lokakuussa 2019, hänen puhuessaan gender-ideologiasta, homoista ja homoseksuaalisuuden harjoittamisesta, josta puheesta oli tallenne Youtubessa. Syyttäjän alkuperäinen vaatimus oli 10 800 euron sakot. Tuomarina oli Ellen Best. (sat1) (jesus.de) (welt.de)

Tuomari Ellen Best sanoo katholisch.de ja tagesspiegel.de mukaan, että tuomion perusteena oli mm. se, että pastorin puheet Youtubessa levitetyssä seminaariesitelmässä olivat asenteellisia, vihaa lietsovia ja ne saatettiin tulkita kehotukseksi kohdella homoja ja intersukupuolisia kaltoin. Tuomari Best sanoo, että ei voida laittaa erilleen puheita homoseksuaalisuuden harjoittamisesta ja homoista, sillä ihmisethän ne homoseksiä harjoittavat ja seksuaalin suuntautuminen on osa ihmisen minuutta. Tavoitteenamme on, että olisi mielipideilmapiiri, jossa kaikkia kohdellaan kunnioittaen.

 rnd. de : Tuomari sanoi, että kun on kuivuus, ei saa sytyttää tulitikkua. Nyt on sellainen tilanne että julkinen keskustelu on vaarallisessa kuivuustilassa, vihahyökkäyksiä on enenevästi. Pastorille hän sanoi toivovansa, että tämä käyttäisi suuret puhelahjansa toisin.

Puolustusasianajaja Sascha Böttner kuvaili tuomiota katastrofiksi ja hyökkäysyritykseksi rajoittaa mielipiteenvapautta. Nyt on laudalla kristillinen, raamatullinen näkemys, huomenna jokin muu.

Latzelin puolustusasianajaja aikoo valittaa tuomiosta, tarvittaessa aina Saksan perustuslakituomioistuimeen saakka. msn.com


Syytteestä ja lakipykälästä tarkemmin täällä.

Tuomio antaa vapaat kädet Bremenin evankelisten kirkkojen yhteenliitymälle eli Bremenin maakirkolle BEK ryhtyä ankarimpaan kurinpitomenettelyyn, eli nyt pastori voidaan erottaa virastaan. 

Pastori Latzel: homoseksi on syntiä! Gender-ideologia on roskaa!

Homoseksuaalisuuden harjoittamisen tuomitseminen synniksi, sekä pastorin muut suorasukaiset puheet siitä, että muut uskonnot ovat epäjumalanpalvontaa ja ettei katolisten pyhäinjäännöksillä ole arvoa, sekä kova kirkkokritiikki  loivat asenneilmapiiriä pastoria vastaan. Hänen raamattupohjainen sateenkaari- ja gender-ideologiavastaisuutensa tulkittiin vihaksi homoja vastaan ihmisinä, eikä pastorin selittelyitä uskottu. Saksan ja Bremenin kirkko yhdessä sateenkaariliikkeen kanssa nousi häntä vastaan. Pastorille kerättin nimiä hänen puolestaan 20000 nimeä, vastustajat saivat 14000 nimeä häntä vastaan, hänen erottamisekseen. Hänellä on 25000 Youtubekanavan tilaajaa. Kun hän saarnaa, kuulijoita on 500, eli kirkko on täynnä, kun taas muissa Bremenin kirkoissa on väkeä kourallinen.

Kirkko on pöyristynyt

rtl.de :Bremenin evankelisen kirkon BEK edustaja: Olen syvästi pöyristynyt siitä, että kirkkomme pastori on tuomittu kansankiihotuksesta, sanoo kirkon pääsihteeri Berndt Kuschnerus, ja jatkaa: pastorin käyttämät ilmaisut, joista tuomio tuli, eivät ole hyväksyttäviä ja ne vahingoittavat koko kirkon julkikuvaa. Bremenin kirkkoraati kokoontuu 10. joulukuuta puimaan asiaa.

Pysykää kuulolla, kerron  tässä blogissa kaikesta lisää tarkemmin kun aineistoa saadaan.

Lisää uutisia: idea.de  ZDF.DE  domradio.de , 
 queer.de : pohdintaa tilanteesta ja Latzelin ja evankelikaalien asemasta. 
taz.de kertoo mielenosoituksista Latzelin puolesta ja häntä vastaan. ja kannanotoista.
kreiszeitung.de kertoo tuomarin perusteista, miten hän näkee papin häirineen yleistä rauhaa ym.

25.11.2020 Youtube video, Latzel saapuu kuulemaan tuomiotaan Raamattu kädessä. Oikeustalon naishenkilö (tiedottaja?) sanoo, että kyse on Raamatunlauseiden selityksestä, tavasta selittää niitä.. Raamatun siteeraamiseen olisi oikeudessa suhtauduttu toisin kuin niiden selittämiseen, joka täyttää kansankiihotuksen tunnusmerkit." Tuomarin kerrotaan selittäneen tuomiotaan sillä, ettei Latzel ole saarnannut suvaitsevaisuutta, sovintoa ja lähimmäisyyttä. Latzelin asianajaja sanoo tuomiota katastrofiksi ja hyökkäykseksi mielipiteenvapautta vastaan. Videolla näkyy mielenosoittajia raamatunlause-kyltteineen.

(lisää uutisia tulossa, tarkempaa aineistoa pyydetty)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi tähän vapaasti.

Bremenin P. Martin seurakunta vapaakirkoksi?

Aluksi, tässä seurataan homosynneistä varoittaneen papin O. Latzelin ja hänen Bremenissä sijaitsevan seurakuntansa vaiheita. Pastori t...